Metsätalouden vesiensuojelupäivät
Tapio järjesti vesiensuojelupäivät Pieksämäellä lokakuussa yhteistyössä Metsäkeskus Etelä-Savon, Metsähallituksen ja Metsäntutkimuslaitoksen kanssa. Tilaisuuteen osallistui runsaat 80 vesiensuojelun ja metsätalouden ammattilaista. Myös median edustajia tutustui uusiin menetelmiin maastossa.
Seminaarin esitysaineistot avautuvat alla olevistä linkeistä.
1. - 2.10.2008
Seminaari Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki
Retkeily Pieksämäen ympäristössä
Keskiviikko 1.10.2008
Avaus
johtaja Hannu Vehviläinen, Metsäkeskus Etelä-Savo
Aamupäivän puheenjohtajana johtaja Hannu Vehviläinen Metsäkeskus Etelä-Savo
Metsätalouden aiheuttaman vesistökuormituksen suuruus
Leena Finér, Metla
Kommenttipuheenvuoro
Pekka Hynninen, PP yk
Luonnonmukainen vesirakentaminen kuivatustoiminnassa
Jukka Jormola, SYKE
Vesienhoitosuunnitelmien ohjauskeinot metsätalouden vesistökuormituksen vähentämiseksi
Kaisa Heikkinen, SYKE
Iltapäivän puheenjohtajana johtaja Heikki Teräsvirta Etelä-Savon ympäristökeskus
Mitä uutta ympäristöhallinnossa?
Jukka Matinvesi, YM
VPD-prosessin tilanne ja eteneminen
Esimerkkejä vesienhoitosuunnitelmien sisällöistä ja niihin
liittyvistä toimenpideohjelmista metsätalouden näkökulmasta
- Etelä-Savo Pertti Manninen, ES yk
- Lappi Petri Liljaniemi, La yk
Luonnonhoitohankkeet metsätalouden vesiensuojelussa
diaesitys
Matti Seppälä, Mk E-P
Yleiskeskustelu metsätalouden toimijoiden ja ympäristöviranomaisten yhteistyöstä VPD:n toteutuksessa
Kemera-uudistus 2009
Marja Hilska-Aaltonen, MMM
Uuden Kemera-lain mukainen vesiensuojelusuunnitelma
Eija Vallius, MMM
Mikkelin ammattikorkeakoulu, Nikkarila
tutustuminen metsäopetuksen historiaan ja moottorisahamuseoon
Torstai 2.10.2008
Retkeily Pieksämäen ympäristössä
- Kunnostusojituksen suunnittelu ja toteutus
- Veden määrän ja laadun automaattinen seuranta
- Paikkatiedon hyödyntäminen metsätalouden vesiensuojelun
suunnittelussa
Kuntalan seuranta 1.8.2008-30.9.2008
Surnuin seuranta 1.8.2008-30.9.2008
Antti Leinonen Etelä-Savon metsäkeskus
Samuli Joensuu Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio
Martti Vuollekoski Metsäntutkimuslaitos

tapio.fi -