Monta tietä hyvään metsään - Tapion 100 vuotta
Tapio perustettiin 3.12.1907. Tapion juhlajulkaisuun on tallennettu Tapion historiaa ja työn tuloksia viimeisen sadan vuoden ajalta.
Julkaisussa puheenvuoron saavat metsänomistajat. Julkaisun ensimmäisessä osiossa avautuu näkymä metsän juurilla toimivan ihmisen maisemiin.
Mieleisin metsätyöni on aina ollut taimikon harvennus. Vesurilla omassa metsässä tehtynä se oli lähes taidetta. Siemenpuuasennosta pikkuhiljaa syntyneeseen männikköön oli myös tunneside, kun sen syntyyn ja kehitykseen oli saanut vaikuttaa. Keskustelin usein isän kanssa pienistä yksityiskohdista; jos tämän jättää ja tuon poistaa, niin sitten on taimilla sopiva väli ja kaikilla tilaa kasvaa. Meillä oli myös omia näkemyksiä, jotka eivät välttämättä miellyttäneet metsäammattilaisia. Koivu oli silloin hyljeksitty roskapuu, mutta me jätimme löytyneet rauduskoivut. Usein epävarmat tapaukset tarkastettiin kädellä, rauduksenhan tuntee niin parhaiten. Myös pihlajia jätettiin hirvien kaluttavaksi ja toivottiin, etteivät ne koskiksi mäntyihin.
- Jorma Aaltonen
Toisessa osiossa kurkotetaan puiden latvusten yli metsän tulevaisuuteen. Asiantuntijoina on tasapuolisesti koko kansa, vuoropuhelua metsäasioista käyvät nin metsänomistajat, metsäammattilaiset kuin muutkin metsäasioissa mukana olevat.
Julkaisusta välittyy kuva siitä, miten metsän rooli ja merkitys ovat muuttuneet viimeisen sadan vuoden aikana. Tulevaisuuden suhteen meillä on erilaisia polkuja, vaihtoehtoja, joiden avulla voimme arvioida, miltä metsä näyttää parinkymmenen vuoden päästä.
Tutustu verkkojulkaisuun Tapion 100 vuotta.







tapio.fi -