Näin palvelemme 2012
Tapio tuottaa kehittämis- ja asiantuntijapalveluja metsiin perustuvassa biotaloudessa toimiville asiakkaille heidän tarpeidensa mukaan.
Toimimme tiiviissä yhteistyössä tutkimuksen, julkishallinnon ja yritysten kanssa. Kumppaneitamme ovat mm. Metla, TTS, SYKE, Maanmittauslaitos, Metsähallituksen luontopalvelut sekä Itä-Suomen, Helsingin ja Lapin yliopistot.
Palveluja koko metsätaloudelle
Tuotamme palveluja valtionhallinnolle, erityisesti maa- ja metsätalousministeriölle ja koko metsätaloudelle. Tuemme Kansallisen metsäohjelman 2015 ja METSO-ohjelman toteutusta.
Kansainvälinen toiminta
Osallistumme aktiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön mm. pohjoismaiden, Venäjän ja Kiinan kanssa. EU:n rahoituksella olemme mukana erilaisissa kehittämishankkeissa, kuten bioenergian kestävän käytön edistäminen Itämeren alueella.
Liiketoimintapalveluina tarjoamme ulkomaille mm. metsäsuunnittelun, kestävän metsänhoidon ja metsähallinnon kehittämisprojekteja, auditointipalveluja sekä metsätienrakennukseen liittyvää osaamista.
Kansainvälinen toiminta tukee Tapion kotimaan toimintaa ja Suomen aktiivista kansainvälistä roolia kestävän metsätalouden edistämisessä. Palveluistamme voi lukea lisää englanninkieliseltä sivustoltamme.
Asiantuntija- ja kehittämispalvelut
Toteutamme kehittämis- ja asiantuntijapalveluja asiakkaillemme heidän tarpeidensa mukaan. Kehitämme asiakkaillemme mm. IT-ratkaisuja ja metsänomistajien palvelutuotteita. Osaamisalueitamme ovat biotalous, metsänhoito, metsäluonto, metsävarat ja tietojärjestelmät sekä yksityismetsätalouden rakenteet. Lue lisää osiosta Tapion palvelut
Koulutus ja julkaisut
Tarjoamme räätälöityä koulutuspalvelua sekä luennoitsijoita asiakkaiden ja sidosryhmien omiin tilaisuuksiin. Järjestämme koulutus- ja seminaaritilaisuuksia, jotka ovat avoimia kaikille metsäammattilaisille. Aiheitamme voivat olla kysynnän mukaan esimerkiksi Hyvän metsänhoidon suositukset, bioenergia, metsäverotus, yhteismetsien hallinto, kemera, talousmetsien luonnonhoito tai metsätalouden rakenteet. Ajankohtaiseen tarjontaamme voi tutustua osiossa Tapion koulutus.
Ylläpidämme sähköistä Metsänhoitokortisto-palvelua. Julkaisutarjontaamme voi tutustua Tapion kaupassa, www.tapionkauppa.fi
Tforest-tietojärjestelmä
Ylläpidämme metsäpalveluyrittäjien, kuntien ja oppilaitosten käyttämiä Tforest- ja TforestMaasto-tietojärjestelmiä ja kehitämme niitä asiakkaiden tarpeiden mukaan. Tforest-järjestelmällä voi tuottaa mm. metsäsuunnitelmia.
Tapion siemenkeskuksen palvelut
Tapion siemenkeskus tuottaa ja markkinoi metsäpuiden siemeniä metsäkylvöön ja taimitarhoille. Tarjoamme asiakkaillemme asiantuntijapalveluja myös siemenhuollossa.
Lue lisää
Tapio pähkinänkuoressa (pdf)




tapio.fi -