Tapio
Sisältöhaku

Metsästys ja kalastus

 

Yhteismetsän ohjesäännössä on mainittava, miten yhteismetsän alueen ja osakaskunnan omistaman alueen muu kuin metsätalouskäyttö on järjestettävä. Tällä tarkoitetaan muun ohella metsästystä ja myös kalastusta, jos alueisiin kuuluu kalavesiä. Järjestämisellä tarkoitetaan lain perusteluiden mukaan alueen käytön päälinjoja. Metsästys- ja kalastusoikeus tarkoittaa myös vastaavaa oikeutta mahdolliseen saaliiseen.
 
Metsästys- ja kalastuskäytöstä päättää osakaskunnan kokous, jollei asia ohjesäännön mukaan kuulu hoitokunnalle. Päätösvallalla tarkoitetaan myös metsästys- ja kalastusoikeudesta mahdollisesti perittäviä maksuja.
 
Osakkaan metsästys- ja kalastusoikeuksien voidaan lähtökohtaisesti katsoa olevan hänen yhteismetsäosuuksiensa mukainen (ks. KKO 1985-II-180). Oikeudet voidaan siis suhteuttaa osakkaan yhteismetsäosuuksien määrään. Tällä voidaan estää sitä, että yhteismetsien osakkaiksi hakeuduttaisiin sen takia, että pienen yhteismetsäosuuden perusteella saataisiin osuuden arvoon nähden suhteettoman suuri metsästys- ja kalastusoikeus.

Jaa |