Hakkuita suunnitellaan viimevuotista aktiivisemmin
Metsänomistajat ovat tammi-helmikuun aikana valmistautuneet etenkin uudistushakkuisiin aktiivisemmin kuin viime vuonna. Kasvatushakkuiden metsänkäyttöilmoituksiin kirjatut hehtaarimäärät ylittävät helmikuussa viimevuotisen tason, uudistushakkuisiin on varattu hehtaareja jopa enemmän kuin kahden edellisen vuoden alussa. Vauhti tosin hiipui hieman siirryttäessä tammikuusta helmikuulle. Tiedot käyvät ilmi metsäkeskusten ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion keräämistä tilastoista.
Kasvatushakkuisiin varattujen kohteiden pinta-ala nousi helmikuussa jätetyissä yksityismetsien metsänkäyttöilmoituksissa noin 15 200 hehtaariin. Tammi-helmikuun kertymä oli ennakkotietojen mukaan runsaat 40 000 hehtaaria, mikä on noin 10 prosenttia viimevuotista enemmän.
Uudistushakkuiden metsänkäyttöilmoituksiin kirjattiin helmikuussa yksityismailla lähes 3 900 hehtaaria, eli noin kolmannes viime helmikuuta enemmän. Myös tammi-helmikuun hehtaarikertymä ylitti viime vuoden tason noin kolmanneksella ja oli runsaat 9 700.
- Hakkuuaikeet ovat alkuvuonna pudonnet viime vuoden kovaan loppukiriin nähden, mutta pudotusta voinee pitää odotettua pienempänä. Hakkuuaikeiden arvioitiin putoavan alkuvuonna sen vuoksi, että puunmyynnin verohuojennus putosi vuoden alussa viidestäkymmenestä prosentista kahteenkymmeneen viiteen. Sahojen puuntarve ja hyvä talvi ovat pitäneet hakkuaikeet paria edellisvuotta vilkkaampina, arvioi Tapion johtaja Ritva Toivonen.
Hyvä kehitys on vaarassa taittua
Kaikkien metsänomistajien metsissä hehtaareita kertyi helmikuun ennakkotietojen mukaan kasvatushakkuukohteiden metsänkäyttöilmoituksiin runsaat 27 000, kun vuotta aiemmin niitä kirjattiin runsaat 24 000. Tammi-helmikuun kertymä 69 800 hehtaaria ylitti viimevuotisen tason noin kolmella tuhannella.
Kaikkien metsänomistajien uudistushakkuukohteiden metsänkäyttöilmoituksiin kertyi reilusti enemmän hehtaareita kuin viime vuonna. Tämän vuoden helmikuussa päästiin ennakkotietojen mukaan noin 8 500 hehtaariin, kun viime vuonna jäätiin vajaaseen 5 700 hehtaariin. Vuonna 2008 määrä oli noin 8 100 hehtaariin. Alkuvuoden kertymä nousi noin 19 700 hehtaariin, kun se viime oli runsaat 13 600 hehtaaria.
- Positiivisen vireen metsissä voi vain toivoa jatkuvan. Metsäteollisuuden mukaan ahtaajien lakko pysäyttää kuitenkin nopeasti tehtaita, mikä varmasti heijastuu myös hakkuisiin, arvioi johtaja Ari Eini Metsäkeskus Keski-Suomesta.
Lisätietoja Johtaja Ritva Toivonen, Metsätalouden
kehittämiskeskus Tapio
puh. 020 772 9010
Johtaja Ari Eini, Metsäkeskus Keski-Suomi, Puh. 020 772 7802
Valtakunnalliset tulokset pdf:nä
Lehdistötiedotteet:
Tilaa RSS-syöte

tapio.fi -