ETUSIVUTapion 100 vuottaTapion taipaleeltaTulevaisuuden skenaariotPiirustuskilpailuKirjoituskilpailu
TAPIO 100 -kirjoituskilpailu
Tapion juhlavuoden julkaisu ”Monta tietä hyvään metsään” on valmis. Se perustuu suurelta osin kirjoituskilpailun vastuksiin, joista osa on katkelmina mukana kirjassa. Kirjoituksia hyödynnetään myös näillä historiikin verkkosivuilla. Vastausaineisto tallennetaan Metsämuseo Lustoon.Touko-, kesä- ja heinäkuun aikana järjestettyyn kilpakirjoitukseen tuli vastauksia yhteensä 91 henkilöltä. Kirjoitukset käsittelivät metsää avarasti ja ne antavat uutta väriä ja sisältöä sukupolvien kasvattamaan metsäkulttuuriin.
Kirjoitukset kertovat mielenkiintoisesti työtapojen muutoksista; kuinka esimerkiksi pokasahasta siirryttiin moottorisahaan ja siitä hiljalleen nykyajan harvesterihin. Samoin tulee muutoksia peilaten esiin turvemaiden kuivaaminen, metsäteiden rakentaminen, metsänhoito, leimaukset, metsäneuvonnan käytänteet, julkaisut, metsäsuunnitelmat, metsänomistus ja metsätyöt. Nykyaikaa kohden myös ympäristömerkitykset ja metsän virkistyskäyttö ovat nousseet tärkeiksi näkökulmiksi.
Kirjoituksissa kuvataan elävästi metsien monikäyttöä laaja-alaisesti ymmärrettynä: metsästä saatiin puuta omaan tarpeeseen kuten rakentamiseen ja polttopuuksi, sekä myyntiin. Puuta myymällä sai moporahat, traktorin, uuden talousrakennuksen, kesämökin tai matkan ulkomaille. Marjastus, käpyjen keruu ja moni muu asia on kuulunut myös useiden metsätekemisiin.
Metsä ei ole yhdessäkään kirjoituksessa ollut ulkokohtainen yhdentekevä elementti, vaan siihen on kiinnittynyt kokemuksia, muistoja, yhdessäoloa, tarinoita. Tuossa metsässä on liikuttu ja aherrettu useimmiten perheyhteisössä; isovanhemmat, vanhemmat, sisarukset sekä myös lähiyhteisö ja kaukaisemmat tuttavat sanansa sanoen. Samaan lähipiiriin on usein tähdennetysti kuulunut myös se työ, mitä tapiolaiset pääkallonpaikasta ruohonjuuritasolle ovat tehneet.
Muistelukset ovat henkilökohtaisia näkymiä metsien maailmaan mutta niissä ei unohdeta yhteiskunnallisiakaan kehyksiä. Maaseudun, metsänhoidon ja metsänomistuksen muuttuminen, globalisaatio ja EU sekä monet muut suuret asiat kyllä muistetaan kertoa.
Kaikkia kokemuksiin ja tuntoihin ei proosa ole parhaimmillaan. Sen olivat myös monet kirjoittajat havainneet ja lähettäneet vastauksensa runoina.
Palkintoraadilla oli odotetusti vaikeaa sijoittaa kirjoituksia paremmuusjärjestykseen. Jokaiselle osallistujalle lähetetäänkin palkinto uuden julkaisun muodossa. Vaikean tehtävän edessä raati on myös poiminut esiin 18 kirjoitusta, jotka saavat erikoispalkinnon.
200 euroa: Heidi Renwall-Wickberg ja Anja Romu
100 euroa: Markku Miettinen
50 euroa: Viljo Rantanen, Eila Kaarresalo-Kasari, Antti Rimpiläinen, Erkki Timonen, Bertta Aspfors, Heino Häyrinen ja Pekka Peltonen
Erikoiskirjapalkinto: Eero Peltoniemi, Päivi Salpakivi, Leila Bäckman, Eero Hast, Jaakko Kananen, Risto Mattila, Leena Korhonen ja Jorma Aaltonen
Kiitokset kaikille osanottajille!

tapio.fi -