Suomeen pitäisi saada investointeja. Tämä on toive, mutta käytännössä Suomi ei ole erityisesti kiinnostanut varsinkaan ulkomaista investointirahaa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan ulkomaisten investointien kanta oli viime vuonna hieman yli 60 miljardia euroa eli 32 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun EU:n keskiarvo oli 42 prosenttia. TEM:n työryhmä esitti tavoitteeksi, että Suomeen suuntautuvat suorat ulkomaiset investoinnit ylittäisivät keskimääräisen EU-tason vuoteen 2020 mennessä. Se merkitsisi noin 20 - 30 miljardin euron lisäystä ulkomaisten investointien kantaan ja edellyttää investointivirran saamista pysyvälle kasvu-uralle (www.tem.fi). Metsäalalla on ihmetelty, mikä mättää.

Puhetta puukaupan heilahduksista ja korkeasta puun hinnasta kuulee usein. Esille on noussut myös katoava kilpailuetu energian hinnan osalla ja viimeksi suhteellisten työvoimakustannusten nopea nousu.

Syksyn Metsäpäivillä UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos arvioi tilannetta mainiosti. ”Resumeerauksena” hänen katsauksestaan minulle syntyi se mielikuva, että metsäalan on mahdotonta omin toimin muuttaa Suomea kiinnostavammaksi investointikohteeksi. Saman voi päätellä työ- ja elinkeinoministeriö TEMin lokakuussa julkaiseman Metsäalan Strategisen Ohjelman (MSO) väliraportin tilastoista.

Merkittävä murheenkryyni ovat varsin nopeasti nousseet työvoimakustannukset. Suhteellisen edullisen energian hinnan aika on ohi. Myös politiikkaympäristöstä tulee kilpailukykyä heikentäviä tekijöitä, viimeisimpänä EU:n rikkidirektiivi. Innovaatiota ei synny, vaikka koulutukseen satsataan. Valtiovalta sentään peräänkuuluttaa - aivan oikein - yhteistyötä ja investointeja tuotekehitykseen, mutta tosiasiassa eri ministeriöiden toiminnassa olisi vielä paljon koordinoimisen tarvetta. Heikko talouden tilanne estää yhteiskuntaa ja toimijoita lisäämästä merkittäviä kehityspanoksia.

Tarvitaan laajaa yhteistä näkemystä tavoitelluista toimista yli toimialojen ja sitten tavoitteiden määrätietoista toteuttamista. Tämä vie aikaa. Verohelpotukset tai -kepit voivat kyllä tehokkaasti vaikuttaa tiettyihin asioihin, kuten puun tarjontaan lyhyen aikaa, mutta sen jälkeen seuraa jälleen rekyyli. Yleisesti heikentyneen kilpailukyvyn perusongelmia ei niillä ratkota.

Onko peli menetetty? Ei sentään; moni asia on meillä edelleen suhteellisen hyvin, kuten Anni Lassila toteaa jutussaan Suomen kilpailukyvystä (HS 12.12.2012). Oikea ongelma on kuitenkin muun muassa se, että tuottavuuden kasvu on hiipunut. Emme ole Suomessa osanneet uudistaa ”vanhoja” tuotteitamme ja palveluitamme siihen tahtiin kuin nopeasti muuttuvassa maailmassa pitäisi.

Eväitä uuteen menestykseen meillä siis kuitenkin on, emmekä vielä joudu lähtemään kovin pitkältä takamatkalta pahimpiin kilpailijoihin nähden. Meillä on edelleen mittavana reaaliomaisuutena ja kilpailukykytekijänä metsät. Niitä ei voi siirtää muualle. Metsät ovat rauhallisen ja riskittömän yhteiskunnan ja osaavien kansalaisten ohella sellainen tekijä, joka voi investointeja houkutella.

Puheet metsien hoidon ”downshiftaamisesta” joutaisikin heittää roskikseen, vaikka kaikkea metsiin kertynyttä ja hakattavissa olevaa puustoa ei juuri nyt teollisuuden rattaisiin tarvitakaan. Jos nyt keskitymme kuluttamaan metsiin kertynyttä puuvarantoa investoimatta varannon määrän ja laadun kasvattamiseen, loppuu metsien merkitys investointien houkuttimena nopeasti.

On aivan oikein, että omistajat saavat metsälain uudistuksen mukana toivottavasti entistä suuremman vapauden toimia metsissään haluamallaan tavalla, kestävyyden reunaehtoja toki unohtamatta. Investointipäätöksen metsään on oltava jokaisen oman harkinnan tulos, ei säädetty pakko.

Sitä tärkeämpää on, että esimerkiksi Metsänhoidon suositusten ja niihin pohjautuvien palveluiden ansiosta metsänomistajilla ja heitä palvelevilla asiantuntijoilla on hyvä tieto siitä, mitkä toimenpiteet vaikuttavat kannattavilta kunkin omissa metsissä. Meillä onkin tarvetta trimmata myös metsätaloudessa osaamistamme, koska maailma muuttuu. Tarvitsemme lisää tuottavuutta ja innovatiivista toimintaa myös metsiin.

Metsänomistajat, kuten yrityksetkin, joutuvat omia valintojaan tehdessään ottamaan riskejä. Investointeja tehdään pitkällä aikavälillä. Tulevaisuus on aina epävarma. Juuri nyt näyttää kuitenkin kaiken käytettävissä olevan tiedon valossa siltä, että ainakin puukuiduille pitäisi pitkällä aikavälillä olla kasvavaa kysyntää globaaleilla markkinoilla. Käytännössä siis puusta tehdyille tuotteille pitäisi olla kasvavaa kysyntää. Tämä taas luo kysyntää metsien puulle. Ehkä myös metsäteollisuuden kannattaisi investoida metsiin entistä enemmän, jopa ostamalla metsää omiksi tuotantoresursseikseen. Tätä ehdotti tunnettu kanadalainen konsultti Russel Taylor suomalaiselle metsäteollisuudelle Metsälehden haastattelussa 22. marraskuuta.

Ritva

PS. Taylor ehdotti metsänomistusta Suomessa kehitettäväksi siihen suuntaan, että teollisuus omistaisi nykyistä suuremman osan metsistä. Pohjois-Amerikan kokemusten perusteella hän arveli tämän olevan keino, jolla teollisuus voisi vahvistaa tasaista puun saatavuutta ja tasata hintavaihteluita. Päätelmä vaikuttaa järkevältä.

Kommentteja 2